Olen koulutukseltani kauppatieteen maisteri (KTM) ja omaan myös laillistetun kiinteistönvälittäjän tittelin (LKV). Erityisesti olen 3 lapsen äiti ja toimin aktiivisessa roolissa yritysrypäässämme. Kaikki yrityksemme ovat jollain tavalla liitoksissa kiinteistöihin. Yritysryppäämme koostuu rakennusliikkeestä, kiinteistöyhtiöstä sekä kiinteistöhuollon yrityksestä. Kiinteistövälityksen ensi askeleeni otin aikoinaan Helsingissä, Hietaniemen rannan SKV:ssä sekä Tehtaankadun Kiinteistömaailmassa. Viimeisen 10 vuotta olen ollut pääasiallisesti lasten kanssa kotona ja ylläpitänyt ammattitaitoani välittämällä yrityksemme rakentamia omia myyntitalojamme. 2021 hankin LKV-pätevyyden silmällä pitäen suurta unelmaani omaa kiinteistövälitystoimistoa. 2023 perustin tämän unelmieni yrityksen toteakseni vain puoli vuotta myöhemmin, että ei se ollutkaan enää unelmani. Intohimoni kiinteistöalaa kohtaan ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään ja onnekseni saan tätä osaamisaluettani omissa yrityksissämme koko ajan hyödyntää. Tämän rinnalle olen kuitenkin luomassa kokonaan uutta palvelukonseptia, joka keskittyy toiseen suureen intohimon kohteeseeni; sosiaalisen median sisällöntuotantoon. Tästä palvelukonseptista lisää vielä kevään 2024 aikana.